Matkalla: Kongressipalveluista ja viraalimarkkinoinnista
En ole näissä paikoissa ole koskaan ennen käynyt. VIP-lounget eivät ole minun juttuni. Mutta olen täällä nyt sosiaalista mediaa hyväksi käyttäneen mainoskampanjan ansiosta. Area mainosti yritysmatkapalvelujaan syksyllä aivan herkullisella mainoskampanjalla, jota ihmiset levittivät toisilleen innoissaan ja vapaaehtoisesti. Kampanjassa pystyi lähettämään tv-koomikko Krissen kylään kenen tahansa kotisivulle kertomaan Arean palvelusta. Kampanja oli aidosti hauska ja erittäin onnistunut, uskon. Kun lupauduin keskustelemaan henkilökohtaisesti hetken Arean edustajan kanssa, sain palkkioksi lipun tänne VIP-loungeen! Voit käydä katsomassa kampanjaa TÄMÄN LINKIN TAKAA. Pahaksi onneksi matkakumppanini Jyri ei ehtinyt saada lippua tänne, joten hän viettää aikaansa maitolasia-liukuovien väärällä puolella. Matkaamme New Yorkiin tukee ACE-hanke. Se on vuoden vaihteessa päättyvä projekti, joka on esimerkiksi järjestänyt vuosittaisen Wonders of Film-seminaarin. Projekti tukee elokuva- viihde ja internet-yrityksiä kansainvälistymispyrkimyksissä ja verkostoitumisessa. Yrittäjiä on sen tuella käynyt mm. Cannesin ja Berliinin elokuvajuhlilla. Me menemme WEB 2.0 Expoon. Tämän tapahtuman järjestäjät ovat verkostoitumisen ammattilaisia ja se näkyy. Huikean ohjelman lomaan on sijoiteltu hienoja mahdollisuuksia tavata alan ihmisiä. Kaikki tämä alkaa jo tapahtuman Web-sivuilla. Rekistöitymisen jälkeen avautuu tapahtuman oma sosiaalisen median palvelu, jossa voi esimerkiksi selata muiden osallistuvien tietoja, chattäillä ja sopia tapaamisia jo etukäteen! Tällainen palvelu sopisi varmaan myös kongressikaupunkina profiloituvalle Rovaniemelle! Eikä pelkästään kongresseille vaamn myös kulttuuritapahtumille, joita Lapissa kyllä löytyy. Tällaisia räätälöityjä palveluja voidaan rakentaa tarpeen mukaan: kannattaa tulla kysymään vaikka meiltä! Mutta nyt tarjoillaan lounassalaattia. Krisseä ei näy, mutta täytyy myöntää, että olen täällä ainoa asiakas. Lento lähtee 14.10. Tule Rautasillan faniksi Facebookissa! Eero Leppänen Rautasilta info@rautasilta.com
Matka New Yorkiin on alkanut. Kirjoitan tätä Helsinki-Vantaan lentoaseman VIP-loungessa maistellen erinomaista argentiinalaista punaviiniä ja odottaen lounassalaatin tarjoilua. Ilmaiseksi tietenkin.



