EN JOIKHAA VAAN JOOGHAAN

Kolme viikkoa jooganneena olisin tietenkin jo pätevä kirjoittamaan joogan historiasta, filosofiasta, merkityksestä ja syväfysiopsykovaikutuksista, mutta en kirjoita.
Kirjoitan siitä, miltä se on tuntunut. Kysymys on siis astanga-joogasta.
Alkurentoutus on minulle kaikista pahinta. Se tehdään risti-istunnassa ja siinä vain hengitetään (nenän kautta, kohisten) Hengitys minulta onnistuu, mutta se paikallaan olo! Se on minulle todella vaikeaa ja minusta tuntuu, että pääni räjähtää. Rentoutumisesta ei ole tietoakaan, yritän vastustaa kiusausta nipistää itseäni, ettei tuntuisi niin ahdistavalta. Onneksi sitä ei kestä kauaa.
Sitten tehdään liikkeet (asanat) Aurinkotervehdyksellä aletaan. Toistoja on paljon ja niissä on jotakin perin rauhoittavaa. Helppoja ei ole kyllä edes helpoimmat liikkeet. Kun on koko elämänsä pyhittänyt lähinnä lihasten jäykistämiselle, ei äärimmäinen venytys tule itsestään. Vielä kun pitää muistaa hengitys ja rytmi. Mutta jos ei ole perfektionisti, niin niistä voi nauttia vaikkei ihan täysin osaisikaan.
Liikkeitä tulee koko ajan enemmän ja ne ovat yhä monimutkaisempia. Ohjaaja on tärkeä. Hänen ohjeitansa on haluttava kuunnella. Tulee kuuma. Tulee hiki. Välillä paikat rutisevat jäykkyyttään, mutta venytys on tehokasta ja lihaksetkin saavat töitä, ainakin aloittelijalla.
Se on kumman rauhoittavaa kun tekee rytmissä vain mitä käsketään. Sittenvielä kun tietää, että tekee jotain mikä on hyväksi ja mitä ei tulisi ikikuuna päivänä tehneeksi, jos ei olisi tunnilla.
Aika kuluu nopeasti ja alkaa loppurentoutus. Olen nukahdellut siinä joka kerta. Kuulemma miehet nukahtelevat, naiset eivät koskaan. Mikähän siinä on?
Tunti kestää puolitoista tuntia kahdesti viikossa. Välillä on paikat kipeät, mutta jotenkin tuntien hyvä vaikutus ulottuu kerrasta kertaan. Sitä on vaikea selittää. Mutta uskon, että joogalla on syviä vaikutuksia kun kerran sitä on harrastettu satoja vuosia ja joogagurut opettavat vielä ysikymppisinä ja näyttävät nelikymppisiltä. Mulle riittää vähempikin. Jo nyt tunnen saaneeni paljon.
Käymme joogassa vaimoni kanssa yhdessä ja sekin on kivaa, että olemme löytäneet liikuntaharrastuksen, jota voi harrastaa yhdessä. Puoliso mukana on hyvä siksikin, että välillä pitää auttaa toisen liikkeitä tavoilla, joita minun olisi vaikea tehdä jonkun vieraan naisen kanssa. Miehiä ei ole ryhmässä lisäkseni kuin yksi parikymppinen.

Ettei menisi ihan liian henkistyneeksi niin laitan tähän videon, jonka Tommi lähetti minulle tänään. Se on kuvattu Rovaniemen blogitapaamisessa ja siitä näette millä ansioilla sain tänä vuonna kultaisen kuukkelin. Mutta muistakaa: tämä oli ennen kuin aloin joogaguruksi!